Kanariansaaret, Suomi

Ennustuksia vuodelle 2022

Ennustuksia vuodelle 2022

Kukaan ei tiedä, mitä uusi vuosi tuo tullessaan, mutta jotakin on yleensä tapana ennustaa. Tässä jutussa yritän kurkistaa vähän tulevaisuuteen ja kertoa, mitä tältä sivustolta voisi tämän vuoden aikana löytyä. Koska luet tätä tekstiä parhaillaan, haluan samalla kiittää sinua siitä, että olet ollut mukana tässä seikkailussamme. Jutun lopussa minulla on sinulle myös pieni pyyntö.

Puerto de la Cruz, Tenerife.

Siinä se nyt on: uusi seikkailureppumme valmiiksi pakattuna tulevia retkiä varten. Jos haluat katsoa tarkemmin, millaisesta repusta on kyse, se onnistuu tästä.

Lue myös Oodi seikkailurepulle.

Ei ole vaikea ennustaa sitä, että tulemme jatkamaan retkeilyä lähialueilla myös vuonna 2022. Yritämme löytää uusiakin kohteita, mutta vanha kunnon Teijo pitää varmasti pintansa vakioretkipaikkanamme. Tarkoituksena on kesällä lähteä Teijolle ensimmäistä kertaa teltan kanssa, joten myös uusia Teijo-juttuja on luvassa.

Kuten tähänkin asti, retkeilyjuttujen lisäksi löydät tältä sivustolta matkakertomuksia myös vähän pidemmistä reissuista. Juuri ennen tätä pandemiaa teimme parin viikon matkan Teneriffalle ja siitä reissusta on tarkoitus kirjoittaa matkakertomus ihan lähiaikoina. Tunnustan tässä julkisesti, että olen ihminen, jolta Kanariansaaret on vienyt sydämen. Kanaria ei todellakaan ole pelkkä turistirysä. Jos sinua kiinnostaa, mitä kaikkea Teneriffalla ehtii tehdä parissa viikossa, niin lähde mukaan seikkailuun.

Yksittäisiä kohdejuttuja on tänä vuonna tulossa myös Manner-Espanjasta sekä Gran Canarialta. Alla on kuvia esimerkiksi Sevillasta ja Puerto de Moganista (Gran Canaria).

Sevilla, Espanja.
Puerto de Mogan, Gran Canaria.

Tämä sivusto aloitti toimintansa reilu puoli vuotta sitten ja nyt on arkistossa jo yli 60 juttua. Suuret kiitokset sinulle siitä, että olet käynyt lukemassa näitä kertomuksiani! Minulla on sinulle pyyntö. Arvostaisin todella paljon, jos kertoisit, miten tämä sivusto olisi juuri sinulle sekä mahdollisimman hyödyllinen että mukava käyttää. Sekin riittää, jos kerrot, mikä juttu oli mielestäsi hyvä tai mikä ei mielestäsi toiminut. Voit kirjoittaa kommenttisi tänne sivustolle, Facebookiin tai vaikka sähköpostiin kokoperhereissaa@gmail.com. Kiitos jo etukäteen!

Kohti uusia seikkailuja!

Hyvää Uutta Vuotta 2022!

Lue myös Minne mennä retkelle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *