Kolme vuotta sitten Italian seikkailumme jatkui Veronasta Peschiera del Gardaan. Olimme olleet kolme yötä Venetsiassa, poikenneet päiväretkelle Veronaan ja nyt saavuimme lyhyen ja intensiivisen matkamme rentoon neljän yön rantalomaosuuteen. Odotukset olivat korkealla.
Päivä Veronassa oli ollut todella helteinen ja muutenkin täynnä pientä säpinää, joten kun saavuimme lyhyen junamatkan jälkeen Peschiera del Gardan rautatieasemalle, retkueemme oli nälkäinen ja väsynyt. Uusi paikka kuitenkin yleensä työntää väsymyksen syrjään ja niin kävi tälläkin kertaa, joten ihan reippaina lähdimme matkalaukkuinemme etsimään reittiä kohti majapaikkaa.
Olin varannut viihtyisän näköisen rivitalohuoneiston Campeggio del Gardasta, joka on lomakylä ja jonne normaalisti saavutaan autolla tai matkailuautolla (tämän ymmärsimme vasta perillä). Me kuitenkin tulimme junalla. Matkaa lomakylään oli parisen kilometriä, joten hetken mietimme rautatieaseman ulkopuolella, miten aiomme päästä perille. Viimeinen taksi lähti juuri nenämme edestä, kun astuimme aseman ovesta ulos. Olimme kävelleet aamulla lähes samanlaisen matkan Venetsiassa. Kävelemmekö taas?
Juuri ennen tätä Italian matkaa olin ostanut kirppikseltä matkalaukun, joka vaikutti hyvältä ja kestävältä (sekä halvalta), mutta jo Venetsiassa se oli paljastunut varsinaiseksi riesaksi. Laukku oli jo itsessään todella painava, laukun toisessa päässä oli vain lyhyt vetolenkki eivätkä kaksi liian pientä pyörää kestäneet laukun painoa kunnolla, joten vedettäessä se oli todella kiikkerä ja pyörät lukkiutuivat jatkuvasti. Ymmärrän hyvin, miksi joku oli vienyt sen kirppikselle. Venetsiassa laukkua siltojen yli raahatessani olin jo päättänyt, että enää en sen kanssa taistele. Onneksi rautatieaseman pihalle kurvasi sopivasti uusi taksi eikä meidän tarvinnut miettiä asiaa enempää. Menimme siis taksilla.
Vastaanotosta saimme mukaamme liinavaatteet ja pyyhkeet, jotka ihmiset siis yleensä kuljettivat autollaan asunnolle, mutta me pakkasimme ne pojan rattaisiin. Kun autot ajoivat alueella ohitsemme, tunsimme ehkä olevamme vähän väärällä kulkupelillä liikkeellä, mutta sinnikkäästi raahustimme laukkuinemme väsynein jaloin viimeiset pari sataa metriä kohti majapaikkaa. Vaimo kävi vielä alueen kaupasta hakemassa pikaisesti ruokatarpeita ja sitten olimme vihdoin perillä!
Asunto oli onneksemme todella hyvä. Rivitalot olivat camping-alueen takana, ympäristö oli kivan vehreä ja rauhallinen, pieni lasten leikkipaikkakin löytyi aivan asunnon vierestä. Kun olimme purkaneet tavaramme, pedanneet sängyt ja syöneet, oli jo ilta, mutta olimme valmiita tekemään vielä lyhyen kierroksen Peschiera del Gardassa.
Lähdimme vain kävelemään johonkin suuntaan ja päädyimme pienelle rannalle (Lido ai Pioppi) heti lomakylän ulkopuolella. Aurinko oli jo laskemassa, mutta ilma oli vielä kuuma ja vesikin oli lämmintä. Kahlasimme rannassa ja etsimme kauniita kiviä. Veneitä ja lauttoja kulki melkein tyynellä järvellä. Vuoret näkyivät taustalla himmeinä. Maisema oli mykistävä. Kaikki vain hymyilivät. Gardajärvi oli lumonnut meidät heti ensimmäisenä iltana.
Olin käynyt vanhemman tyttäreni kanssa Gardajärvellä muutamaa vuotta aiemmin. Silloin vietimme pari päivää Desenzano del Gardassa, vähän Peschiera del Gardasta Milanoon päin, ja mieleen oli jäänyt ajatus, että tänne haluan tulla uudestaan. Olin kertonut vaimolle ja lapsille, että Gardajärvi on paikka, johon kaikki rakastuvat, joten paineet olivat tietysti kovat. Olisiko tämä paikka myös muiden mielestä yhtä kaunis ja erityinen? Oli siis helpotus huomata, että kaikki olivat yhtä ihastuneita.
Päivä oli ollut pitkä. Se oli alkanut Venetsiassa pojan poliisiauton etsinnällä ja jatkunut Veronassa vanhan kaupungin ihastelulla ja pienellä eksyilyllä. Ilta ei ollut vielä kovin myöhä, mutta kävelylenkin jälkeen lapset painuivat suoraan nukkumaan. Aikuiset jaksoivat juoda vielä lasillisen viiniä asunnon terassilla ja todeta, että asunto oli täydellinen, paikka oli ihastuttava eikä muutamana seuraavana päivänä tarvinnut lähteä mihinkään. Kaikki oli hyvin.
Pari seuraavaa päivää kuluivatkin leppoisasti tuolla samalla pienellä rannalla, lomakylän uima-altaalla sekä kävelylenkeillä kaupungin keskustassa. Näytti siltä kuin koko paikka olisi puhjennut kukkaan, kirjaimellisesti. Kukkia oli kaikkialla. Eräänä iltana kiipesimme keskustassa olevan kukkulan (Parco giochi panoramico) huipulle ja ihastelimme sieltä auringonlaskua. Huipulta löytyi näköalan lisäksi myös kioski ja lasten leikkipaikka.
Gardajärven ympärillä on monia muitakin kauniita kaupunkeja, esimerkiksi Sirmione, Riva del Garda ja Malcesine. Sirmioneen oli tarkoitus mennä päiväretkelle, mutta päätimme sitten kuitenkin keskittyä tällä kertaa neljän päivän ajan vain Peschiera del Gardaan. Vuokraamalla auton voi järven kiertää kuulemma jopa päivässä, mutta paremmin kaupunkeihin ehtii tietysti tutustua vähän hitaammalla aikataululla. Me emme autoa nyt vuokranneet, mutta seuraavalla kerralla sen teemme ja kierrämme koko järven.
Alla on pari kuvaa Desenzano del Gardasta ensimmäiseltä matkalta.
Italiakin taitaa jakaa ihmisiä kahteen leiriin, joko tykkää tai sitten ei. Ne, jotka tykkäävät, ymmärtävät varmasti, kun sanon, että Italiassa värimaailma, arkkitehtuuri, ihmiset, ruoka ja sää kietoutuvat yhdeksi paketiksi, josta ei voi olla pitämättä. Jotkut sanovat, että oikea Italia alkaa vasta jostain Rooman alapuolelta. Siellä emme ole vielä käyneet, joten tähän en voi ottaa kantaa. Enkä haluakaan. Jokainen matka samaankin kohteeseen on aina erilainen ja muutaman päivän vierailulla raapaisee vasta pintaa. Mutta sen tiedän, että Gardajärvellä tuli taas sama olo: haluan tulla takaisin tänne.
Syy, miksi valitsimme Gardajärvellä juuri Peschiera del Gardan matkakohteeksi, selviää seuraavassa Italian seikkailu -jutussa, joka kertoo ehkä maailman mukavimmasta huvipuistosta, Gardalandista.
Aiemmat Italian seikkailu -jutut löytyvät täältä:
Oikotie, Rinnakkaisia todellisuuksia Venetsiasta, Vaikeampi vaihtoehto ja Koko perheen seikkailu.
Jos tämä juttu aiheutti matkakuumetta, niin alla olevasta linkistä löydät siihen juuri sinulle sopivan lääkkeen. Hyvän ja edullisen hotellin etsiminen on paitsi hyödyllistä, myös hauskaa. Ole hyvä ja tutustu tarjouksiin:
Katso tämän hetken parhaat tarjoukset! Säästä jopa 45% trivago, maailman suurin hotellihaku. Vertaa hintoja yli 900.000 hotellin joukosta.Jos tykkäsit tästä jutusta, käy Facebookissa tykkäämässä myös sivustamme, niin pääset helposti lukemaan seuraaviakin juttuja & vinkkejä. Voit myös jakaa Facebook-julkaisujamme kavereillesi, jos arvelet heidän tällaisista koko perheen seikkailuista pitävän. Voit seurata meitä myös Blogit.fi-sivustolla.
Jaa Facebookissa: