Suomi

Iltaretki Halikonlahdelle

Iltaretki Halikonlahdelle

Jos olet lintuharrastaja ja tunnet Etelä-Suomen tärkeimmät lintukohteet, tiedät varmasti myös Halikonlahden. Se sijaitsee Salossa ja on monien pesivien lintulajien lisäksi vielä useampien muuttolintujen jokavuotinen levähdyspaikka. Muillekin kuin varsinaisille lintuharrastajille Halikonlahti tarjoaa mukavan ulkoilualueen. Helpoiten paikkaan tutustuu kiertämällä 3,1 kilometrin mittaisen Halikonlahden lintupolun. Reitin varrella on kaksi lintutornia. Esteetön osa polusta on 1,9 kilometriä pitkä. Lintutornien välissä on myös esteetön lintulava.

Halikonlahden lintupolku sijaitsee Satamakadun loppupäässä ennen Vuohensaarta. Polku kiertää vedenpuhdistamon altaiden ympäri. Jos olet liikkeellä autolla, voit jättää sen esimerkiksi levennykselle tien oikealla puolella parisataa metriä ennen Vuohensaaren siltaa. Lisätietoja Vuohensaaresta löydät esimerkiksi tästä jutustamme:

Salo – Vaisakko & Vuohensaari

Halikonlahden lintupolku.

Aurinko oli jo matalalla, kun lähdimme pojan kanssa kahdestaan vielä pienelle iltaretkelle. Edellisestä kerrasta Halikonlahden lintupolulla oli monta kuukautta aikaa, joten päätimme mennä sinne.

Halikonlahden lintupolku.
Halikonlahden lintupolku.

Lintutorneihin kiipeäminen on pojasta kiinnostavaa, joten kävimme tietysti molemmissa. Portaat ovat jyrkät ja varsinkin alaspäin laskeutuminen on lapselle vähän hankalaa, joten olkaa varovaisia.

Halikonlahden lintupolku.

Aurinko laski, kun olimme toisella lintutornilla, joten päätimme tällä kertaa palata suoraan takaisin autolle. Koko reitin voisimme kiertää jonakin toisena päivänä. Poika halusi vielä kiivetä uudelleen ensimmäiselle lintutornille katselemaan maisemia ja niin myös tehtiin. Harmaahaikara lenteli vedenpuhdistamon altaiden yllä, telkät kiisivät siivet viuhuten taivaalla. Kaunis syysilta ja kiva pieni retki.

Halikonlahden lintupolku.

Seuraa meitä Blogit.fi-sivustolla tai Facebookissa.

Kiitos, että jaat Facebook-julkaisujamme myös kavereillesi!

Tästä Ostoskeskukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.