Pojan rakentama mittari kertoo totuuden selkeästi ja tieteellisen tarkasti: lumi on sulamassa pois ja kevät on tulossa. Aurinko paistaa jo nyt niin kirkkaana, että sitä on mahdotonta enää ihailla vain ruudun läpi. Mieli tekee ulos ja retkelle.
Kauan ei mene aikaa siihenkään, kun kurkiaurat viimeistään tuovat kevään mukanaan.
Yllä olevassa kuvassa on pojan keksimä kevätmittari kaikessa tieteellisessä yksinkertaisuudessaan. Tolpan nokkaan tehdystä rakennelmasta on jäljellä enää pala jäätä ja hiekoitushiekkaa. Aurinko on sulattanut suurimman osan lumesta pois ja lumeen kiinnitetyt kävyt sekä tikut ovat jo kauan sitten pudonneet maahan. Mittari osoittaa kiistatta, että olemme aivan kevään kynnyksellä.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekoitti meidän perheen elämän niin pahasti, että moni tälle sivustolle suunniteltu juttu on vieläkin tekemättä. Kun lasten ukrainalaiset isovanhemmat istuvat kylmässä kellarissa ja yrittävät parhaansa mukaan suojautua Venäjän pommitukselta, on ollut mahdotonta keskittyä kirjoittamaan leppoisia matkakertomuksia. Esimerkiksi Teneriffa-juttusarjan kaksi viimeistä osaa on edelleen tekemättä, mutta kyllä ne ovat jossakin vaiheessa tulossa, ehkä jo ensi viikolla.
Jos kaipaat vinkkejä retkikohteista, muutama kiinnostava paikka löytyy tuolta Minne mennä? -osiostamme. Uusiakin vinkkejä sinne alkaa kertyä ihan kohta.
Jos lähdette metsään retkelle, olkaa kuitenkin varovaisia, sillä varsinkin suosituilla luontopoluilla lumi on tallaantunut kovaksi jääksi ja voi siis olla liukasta. Tästä meillä on kokemusta joltakin lumiselta talvelta, kun yritimme Teijolla kiertää lyhyen luontopolun, mutta eihän siitä tullut mitään vaan palasimme nöyrinä kotiin odottamaan kevään edistymistä.
Tässä vielä muutama linkki juttuihin, joista voit saada ideoita omiin retkiisi tai matkoihisi:
Teijon kansallispuisto – laaja oppimäärä
Gardaland – ehkä maailman mukavin huvipuisto
Moni asia on maailmassa muuttunut viimeisten viikkojen aikana ja muuttuu edelleen. Yritetään pysyä muutoksissa mukana, pidetään huolta etenkin lapsista, mutta myös itsestämme. Kevät on tulossa.
Jos pystyt, niin auta Ukrainaa ja ukrainalaisia.
Lue myös jutut:
Täällä on tänä vuonna niin valtava määrä lunta, joten sitä on maassa vielä valtava kerros. Keväinen mukava auringonpaiste ja lämpö on kuitenkin saanut minutkin miettimään jotain retkipäivää ja ajattelin mahdollisesti ensi viikonloppua lumimäärästä huolimatta jossakin lähteä käymään.
Lunta on vielä tosi paljon, mutta kyllä se siitä sulaa. Lasten kanssa on vähän vaarallista kiipeillä esim. liukkailla kallioilla, joten odotamme vielä hetken ennen kuin aloitamme retkeilyvuotemme. Olemme käyneet Paimion luontopolulla (noin 4 km) jo monta kertaa, mutta se on niin kiva reitti, että luultavasti suuntaamme sinne päin. Lisätietoja tästä reitistä löytyy tuolta Minne mennä? -sivulta.