Juokse kovempaa, äiti, kyllä me ehditään! huusi pienempi lapsi riemuissaan äitinsä sylistä, kun isompi lapsista etsi Veronan juna-asemalla oikeaa vaunua ja itse taistelin perässä matkalaukkujen kanssa.
Olin tehnyt klassisen oikotie-mokan.
Tarkoituksena oli ollut tehdä leppoisa päiväretki Veronaan. Tulisimme Venetsiasta aamujunalla ja jatkaisimme iltapäivällä kohti Peschiera del Gardaa. Kun Venetsiassa asunto piti luovuttaa jo 10.00 aamulla ja Peschiera del Gardalla pääsisimme mökkiin vasta 16.00, olisi ollut hullua vain tappaa aikaa jossain. Sen sijaan jättäisimme matkalaukut rautatieaseman säilytykseen ja viettäisimme mukavan päivän uskomattoman kauniissa Veronan vanhassa kaupungissa.
Koska meillä oli junaliput valmiiksi ostettuna, leppoisuutta saattaisi ehkä rajoittaa se, että retken alku ja loppu oli minuutilleen etukäteen määritelty, mutta uskoin kuitenkin, että kaikki menisi hyvin.
Rautatieasemalta on parin kilometrin kävelymatka vanhaan keskustaan. Olin edellinä iltana katsonut kartasta nopeimman reitin, mutta paikan päällä huomasimme nopeasti, että lasten kanssa olisi mukavampi mennä ensin läheiseen puistoon (Parco Giochi Raggiole di Sole), jossa pienempikin voisi vähän aikaa juosta vapaasti. Emme pitäneet mitään kiirettä.
Päädyimme lopulta Piazza Bra -aukiolle Arena di Veronan lähellä. Lapset halusivat leikkiä suihkulähteen ympärillä, ilma oli helteinen, jäätelö maistui erinomaiselta, meillä ei ollut kiire mihinkään. Tämä oli selvästi leppoisa päivä.
Löysimme Julian talon. Se ei ole tietenkään mikään historiallinen rakennus vaan Romeo ja Julia -tarinan varaan rakennettu turistikohde, mutta ilmeisen suosittu. Pieni sisäpiha oli täynnä ihmisiä. Parvekkeelle pääsi vilkuttamaan lisämaksusta ja koska lapset sitä kovasti halusivat, niin myös päätettiin tehdä, vaikka jono olikin pitkä. Itse jäin suosiolla alas ikuistamaan parvekevilkutuksen valokuvaksi ja silloin taisin ensimmäisen kerran vilkaista kelloakin. Aikaa oli vielä reilusti.
Piazza delle Erbe. Siinä on samaa ajan tuomaa patinaa kuin Venetsiassa. Tuollaisissa paikoissa voisi viipyä loputtomasti ja vain olla. Kun tyttö halusi mennä vielä uudelleen torikojuille etsimään matkamuistoja, aloin jo laskeskella, että kohta puoliin täytyy jo kääntyä takaisin.
Suuntavaistoni mukaan olimme menossa rautatieasemalle päin, kun saavuimme sillalle (Ponte di Castelveccio). Kaunis silta, kuvauksellinen jokimaisema, sillan toisella puolella puistoalue ja ilmeisesti joku museo. Siinä vaiheessa kaivoin kartan esille ja totesin, että olimme jo siirtyneet vanhan kaupungin -karttani ulkopuolelle, joten ainakin sillan ylittäminen oli pakko jättää seuraavaan kertaan. Nyt oli suunnattava takaisin rautatieasemalle.
Risteyksessä oli viitta Arena di Veronalle. Voisimme palata sinne ja jatkaa tuttua reittiä asemalle. Päivä oli ollut helteinen ja kaikki olivat jo vähän väsyneitä, joten ajattelin, että nopea oikotie olisi nyt hyvä ratkaisu tähän tilanteeseen. Olimme karttani ulkopuolella, mutta yritin arvioida oikean suunnan ja lähdimme kävelemään.
Mitä sitten tapahtui?
Tuntui, että olimme menossa poispäin kaikesta emmekä ainakaan rautatieasemalle. Olinko arvioinut suunnan väärin? Muistin, että meidän piti hakea vielä matkalaukutkin, joten aikaa ei ollutkaan enää kovin paljon jäljellä. Sanoin lapsille, että nyt meidän pitää vähän seikkailla. Mitään hätää ei ole; jos myöhästymme junasta, voimme mennä seuraavalla tai vaikka taksilla. Veronasta ei ole pitkä matka Peschiera del Gardalle. Toisaalta, muistin, että matkatavarasäilytys taisi mennä aikaisin kiinni, joten parempi olisi ehtiä rautatieasemalle ajoissa.
Kaikki olivat valmiita pieneen seikkailuun, joten seuraavat puoli tuntia sitten juoksimme poika rattaissa pitkin Veronan katuja.
???
Vaikka tutkin karttaa jälkeenpäin, en vieläkään käsitä, missä oikein harhailimme. Olen normaalisti ihan hyvä suunnistamaan, mutta nyt olin aivan kujalla. Puhelimen navigaattori näytti, että olimme ensin yhdessä paikassa ja pomppasi sitten hetkessä aivan muualle. Suljin puhelimen.
Lopulta tunnistin edessä päin rakennuksen, kirkon, jonka takana rautatieasema sijaitsi. Huokaisimme helpotuksesta, mutta kun pääsimme sisälle asemalle, helpotuksen tunne katosi nopeasti. Matkatavarasäilytyksessä oli armoton jono. Arvioin, että mahdollisuutemme ehtiä junaan oli aika lailla 50-50. Odotimme rauhassa vuoroamme, mutta laukut saatuamme ryntäsimme kuin susilauma ratapihalle.
Mikä on laiturin numero? Tuolta tulee juna, onko se meidän? Missä on oikea vaunu? Lähteekö juna jo? Juokse kovempaa, äiti, kyllä me ehditään!
Kyllä. Oikea laituri, oikea juna, oikea vaunu. Kun juna lähti liikkeelle, me istuimme omilla paikoillamme ja kaikki laukut sekä rattaatkin olivat mukana ja vielä ilman, että olisimme joutuneet raahaamaan niitä vaunusta toiseen. Olimme kaikki hyvin ylpeitä itsestämme. Se oli seikkailu, mutta me onnistuimme.
Mutta ehkä seuraavalla kerralla muistan taas vähän paremmin, että oikotie ei välttämättä ole nopein reitti perille.
Jos tämä juttu aiheutti matkakuumetta, niin alla olevasta linkistä löydät siihen juuri sinulle sopivan lääkkeen. Hyvän ja edullisen hotellin etsiminen on paitsi hyödyllistä, myös hauskaa. Ole hyvä ja tutustu tarjouksiin:
Katso tämän hetken parhaat tarjoukset! Säästä jopa 45% trivago, maailman suurin hotellihaku. Vertaa hintoja yli 900.000 hotellin joukosta.
Seuraa Facebookissa:
