Muistokirjoitus kuulosti liian vakavalta, joten olkoon tämä vaikka oodi eli ylistyslaulu. Tämä on siis kertomus repusta, joka kulki pitkän matkan kanssamme ja joka nyt lähti viimeiselle reissulleen kohti jätelaitosta. Jos tämä jo kuulostaa tylsältä, niin älä jatka pidemmälle. Ei tämä tästä ainakaan kiinnostavammaksi muutu.
Seikkailureppu löytyi jostakin loppuunmyynnistä edulliseen hintaan juuri ennen Pariisin-matkaa huhtikuussa 2017. Tarvitsimme repun, joka kulkisi helposti mukana pojan matkarattaissa, jotka myös oli juuri hankittu tätä matkaa varten. Poika oli vasta 9 kuukauden ikäinen ja tämä oli hänen ensimmäinen pidempi matkansa. Yritimme suunnitella kaiken niin, että vajaan viikon reissu suurkaupungissa olisi pienen lapsen kanssa mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista.
Seikkailureppu ja matkarattaat olivatkin monta vuotta erittäin toimiva parivaljakko. Italian seikkailulla ne olivat korvaamaton yhdistelmä kaksivuotiaan kanssa. Teneriffan seikkailulla (juttusarja ehkä tulossa joskus) rattaat olivat käytössä kolmevuotiaan kanssa viimeisiä kertoja, mutta reppu jatkoi yksin ansiokasta uraansa. Kun viime kesänä kiersimme Suomen ympäri 12 päivässä, totesimme jo ennen matkaa, että tämä olisi sen viimeinen reissu.
Seikkailurepusta löytyi yleensä ainakin istuinalustoja, käsidesiä, aurinkovoidetta, iso pyyhe tai huopa piknikkiä varten, ensiapuvälineitä, juotavaa, puukko, tulitikut, kertakäyttöisiä ruokailuvälineitä (jotka kuitenkin yleensä pestiin ja käytettiin monta kertaa), varavaatteita, pähkinöitä, keksejä, sadetakkeja, nenäliinoja jne. jne.
Vielä viimeinen kuva seikkailurepusta odottamassa ulko-ovella vientiä roskikseen. Kuvassa se näyttää olevan melkein ok, mutta kyllä se oli jo ihan loppu. Kangas oli revennyt monesta kohtaa eivätkä vetoketjut enää toimineet. Neljä vuotta meidän kyydissämme on mille tahansa repulle kova suoritus.
En ole kovin hyvä kiintymään sen enempää esineisiin kuin paikkoihinkaan, mutta onhan se totta, että kun tämä vihreä seikkailureppu lähti viimeiselle matkalleen kohti roskista, niin samalla yksi aikakausi päättyi. Niin tavallinen näky se on meidän retkillämme ollut.
Vuokraa mökki! Äkkilähdöt nyt jopa -20%!
Uutta reppua ei ole vielä ostettu. Vaikuttaa siltä, että uuden seikkailurepun hankinnassa kynnys on todella korkealla. Voiko sitä edes kutsua seikkailurepuksi? No, lapset tuon nimen keksivät, he saavat päättää. Jos sinulla on joskus ollut esimerkiksi joku matkalaukku tai retkeilyvaruste, jonka kanssa on tullut vietettyä monia hyviä hetkiä, niin ehkä ymmärrät tämän. Muutama ihan hyvä vaihtoehto uudeksi repuksi on ollut jo esillä ja niistä löytyy pari esimerkkiäkin tuolta alempaa.
Loppuun vielä kiitokset vanhalle repulle ja kohti uusia seikkailuja!