Suomi

Salo – Vaisakko & Vuohensaari

Salo – Vaisakko & Vuohensaari

Vaisakko ja Vuohensaari ovat lähinaapureita, mutta samaan aikaan kaukana toisistaan. Molemmat ovat kiinnostavia kohteita: Vaisakko on vanhoista tammistaan kuuluisa luonnonsuojelualue ja Vuohensaari Salon monipuolinen virkistyskeidas. Vaikka ne sijaitsevat vierekkäin, yhteen retkeen niitä on vaikea sovittaa, ellei sitten ole liikkeellä veneellä. Niiden välissä aaltoilee nimittäin parisataa metriä Halikonlahtea.

Yllä oleva artikkelikuva on otettu mantereen puolelta Vaisakon kallioilta. Salmen takana näkyy Vuohensaaren uimaranta. Käsittelen nämä kohteet nyt parivaljakkona, koska näin lähellä toisiaan ne sijaitsevat.

VisitSalo.fi

Vaisakko

Vaisakko, Salo, Finland.

Palttatie 22 c, Salo

Tienristeyksissä on Vaisakko-viittoja, joten löydät varmasti perille.

Vaisakko on kuuluisa vanhoista tammistaan, mutta ennen kuin niitä pääsee ihailemaan, täytyy kävellä vähän. Kun kävimme täällä ensimmäistä kertaa, vilkaisin vain nopeasti seuraavassa kuvassa olevaa viittaa ja ajattelin, että onpa mukavan pituinen reitti. Vaimo oli silloin kahdeksannella kuulla raskaana ja kilometrin mittainen luontopolku kuulosti juuri sopivalta.

Vaisakko, Salo, Finland.

Viitassa ei ole mitään väärin. Se kertoo selvästi, että Vaisakon luonnonsuojelualueelle on matkaa yksi kilometri. Jos olisin lukenut myös tekstin, olisin ymmärtänyt, että koko kierrokselle tulee mittaa vähän enemmän. Alla on kuva kohdasta, mistä luonnonsuojelualue alkaa. Sinne on siis matkaa yksi kilometri.

Vaisakko, Salo, Finland.

Kun päästään luonnonsuojelualueelle, kuljetaan ensin 600 metriä, jonka jälkeen tulee 1,1 km rengasreitti. Kun se on kierretty, palataan samaa polkua 1,6 km takaisin parkkipaikalle. Yhteensä käveltävää kertyy siis 4,3 kilometriä.

Voit varmasti kuvitella, että vaimon mielestä se oli silloin aika pitkä kilometri. Edelleen, jos erehdyn jollakin retkellä sanomaan, että enää kilometri jäljellä, saan kyllä katseita osakseni. Alla on vielä kartta reitistä, jotta et varmasti joudu samanlaiseen pulaan kuin minä.

Vaisakko, Salo, Finland.

Alussa on siis monta sataa metriä polkua pellonlaidassa. Huono uutinen on se, että lapsista tämä osa reitistä on vähän tylsä. Takaisin päin tullessa poika valitti tälläkin kerralla, että polku vain jatkuu ja jatkuu. Kyse ei ole niinkään kilometreistä vaan enemmänkin psykologiasta. Hyvä uutinen on se, että polku on hyvin hoidettu ja sitä pitkin on helppo kulkea. Näin syyskuun ruskassa se oli myös todella kaunis.

Vaisakko, Salo, Finland.
Vaisakko, Salo, Finland.

Kun saavut lähteelle, olet jo lähellä luonnonsuojelualuetta. En tiedä, onko vesi juomakelpoista, mutta me emme ainakaan ole sitä juoneet. Lähteellä on pitkävartinen kauha ja lapset ovat tainneet joka kerta kastella vedellä ympäristön kukkia ja puita. Pieni ohjelmanumero sekin.

Vaisakko, Salo, Finland.

Jo ennen luonnonsuojelualuetta alkavat pitkospuut. Ne olivat ainakin tällä kertaa tosi liukkaita, joten ole varovainen.

Vaisakko, Salo, Finland.
Vaisakko, Salo, Finland.
Vaisakko, Salo, Finland.

Yllä on kuva kohdasta, josta rengasreitti alkaa. Me olemme aina kiertäneet sen myötäpäivään eli tammien välistä vasemmalle ja sitten portaita pitkin ylös. Vastapäiväänkin sen voi kiertää yhtä hyvin.

Vanhoissa tammissa on jotakin erityistä ja rengasreitin varrella niitä kyllä riittää ihasteltavaksi. Tuon alla olevan kuvan vasemman puoleisen tammen (ehkä alueen suurin tammi) ympärille meidän perheen kädet riittivät juuri ja juuri. Viimeksi eivät riittäneet, joten lapset ovat selvästi kasvaneet.

Vaisakko, Salo, Finland.
Vaisakko, Salo, Finland.
Vaisakko, Salo, Finland.

Kun rengasreitti saapuu lähelle merenrantaa, kallioilta löytyy hyviä piknikpaikkoja. Korkeuseroja on jonkin verran, joten pienten lasten kanssa täytyy tietysti olla varovainen.

Vaikka tuo 1,6 km polku edestakaisin onkin lapsista vähän tylsä juttu, niin Vaisakko on kuitenkin kiinnostava paikka. Ellet ole vielä käynyt, suosittelen kokeilemaan. Ruska oli 26.9. vasta tuloillaan, joten kauneutta reitin varrelta löytyy varmasti edelleen. Keväällä, kun sinivuokot kukkivat, on myös hyvä hetki kiertää tämä reitti.

Läheisillä kallioilla, luonnonsuojelualueen ulkopuolella, on myös pronssikautinen hautaröykkiö, mutta siellä emme ole vielä käyneet. Luin siitä itsekin vasta nyt tätä juttua kirjoittaessani. Muistan, että lähteen jälkeen kääntyy pienempi polku oikealle ylämäkeen ja kartasta yritin nyt päätellä, että veisikö se haudalle? Kannattaa kuitenkin lukea aina karttaa itse. Jos käyt seikkailemassa tuolla tai olet jo käynyt, niin laita kommenttia tänne tai Facebookiin. Haluan käydä seuraavalla kerralla siellä.

Lisään tähän loppuun vielä linkin toiseen juttuun kauniista lehtometsästä, jossa kävimme pari viikkoa sitten: Lohja – Karkalin luonnonpuisto & Torholan luola.

Vuohensaari

Vuohensaari, Salo, Finland.

Vuohensaari, Salo

Kun ajat Satamakadun loppuun asti ja ylität vielä pienen sillan, olet saapunut Vuohensaareen.

Vuohensaari on salolaisten virkistyskeidas, josta löytyy leirintäalue, kahvila-ravintola, kesäteatteri, luontopolku, lasten leikkipaikka, mini-golf, uimaranta ja niin edelleen. Toiminta keskittyy luonnollisesti kesään, mutta talvellakin Vuohensaaressa on kiva käydä kävelyllä.

Vuohensaari on vähän piilossa Meriniityn teollisuusalueen takana, joten ulkopaikkakuntalaisen on vaikea päätyä sinne vahingossa. Se ei ole kuitenkaan kaukana keskustasta, joten kun liikut seuraavan kerran Salossa päin, niin poikkea sielläkin. Paikka on monipuolinen ja kaunis.

Vuohensaari

Vuohensaari, Salo, Finland.
Vuohensaari, Salo, Finland.
Vuohensaari, Salo, Finland.
Vuohensaari, Salo, Finland.
Vuohensaari, Salo, Finland.

Joskus teemme niin, että jätämme auton jo heti sillan jälkeen vasemmalla olevalle levennykselle. Portaita pitkin voi kiivetä ylös kallioille ja polku vie vaikka kahvilaan asti. Matkan varrella on useita kauniita piknikpaikkoja.

Vuohensaari, Salo, Finland.
Vuohensaari, Salo, Finland.

Vuohensaari, Salo, Finland.

Seuraa meitä Blogit.fi-sivustolla tai Facebookissa.

Kiitos, jos jaat Facebook-julkaisujamme myös kavereillesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *