Seitsemäntenä matkapäivänä lähdemme mökiltä tarkoituksenamme kiivetä Saanalle, mutta vauhdissa vaihdamme suunnitelmaa ja kohta olemme jo Malla-laivan kyydissä matkalla kohti Koltalahtea. Edessä on pari tuntia reipasta patikointia Kolmen valtakunnan rajapyykille ja takaisin, yhteensä kuusi kilometriä. Retkeltä palattuamme siirrymme kahdeksi yöksi asumaan kotaan.
Heti aamulla muistin, että minulla oli vieläkin selvittämättä peruutetun Norjan mökin varauksemme kohtalo. Booking.comin sivulla luki edelleen, että varaus kahdeksi seuraavaksi yöksi oli yhä voimassa. Olin soittanut toisena matkapäivänä Visulahdesta majoituspaikkaan, mutta sieltä ei lupauksista huolimatta koskaan soitettu takaisin. Olin kirjoittanut parikin viestiä matkan varrella Booking.comiin, mutta niistä vastauksista ei ollut muuta hyötyä kuin tieto siitä, että sieltä ei apua tilanteeseen löytyisi. Kyse oli reilusta 200 eurosta. Ei mikään valtava summa, mutta ei niin pienikään, että olisin ollut valmis vain unohtamaan koko asian.
Lue myös Unelmien vuokramökki talvella.
Soitin siis uudelleen majapaikkaan ja sama mies vastasi. Haukuttuaan ensin pari minuuttia Booking.comin kasvottomuutta, hitautta ja byrokratiaa hän lupasi, ettei hän ainakaan tule veloittamaan luottokorttiani. Jos Booking.com veloittaisi, sille hän ei voisi tehdä mitään. Puhelun jälkeen epätietoisuus siis jatkui, mutta olin nyt tehnyt asian eteen kaiken, minkä pystyin. Peruutuksen kohtalo selviäisi aikanaan.
Meidän oli luovutettava huoneistomme kahdeltatoista ja kodan saisimme vasta kolmelta, joten suunnitelmana oli käyttää tuo aika Saanalle kiipeämiseen. Kävin kuitenkin aamulla kysäisemässä Tundrean lomakeskuksen vastaanotosta, olisiko mahdollista saada kota jo aikaisemmin. Vähän ennen kahtatoista tulikin sitten soitto, että kota oli valmis. Kaikki oli jo pakattu autoon, mutta päätimme siirtää tavaramme heti kotaan ja lähteä Saanalle vasta sen jälkeen.
Kota ei ulkoapäin katsottuna näyttänyt mitenkään erityisen isolta, mutta kun avasimme oven, niin totuus paljastui. Sehän oli valtava. Kodan keskellä oli tulisija, jossa oli kaksi erillistä ruoanlaittopaikkaa. Tulisijan ympärillä oli kolme pöytää penkkeineen ja neljä nojatuolia. Seinänvieriltä löytyi nukkumapaikat ainakin kuudelle. Katto oli tyylikkäästi valaistu. Sähkölämmityskin löytyi, mutta sitä ei nyt tarvittu.
Tarkoitus oli ollut vain siirtää kassit ja kylmälaukku sisään kotaan ja jatkaa Saanalle, mutta kaikki olivat kodasta niin innoissaan, että päätimme sittenkin laittaa tavarat paikoilleen, pedata sängyt ja ottaa vähän välipalaa ennen lähtöä. Tein siis pienet tulet makkaran grillausta varten. Olen suuren osan elämästäni asunut taloissa, joissa puiden polttaminen on ihan olennainen osa lämmitystä, joten olen siis sytyttänyt tulen hellaan tai uuniin tai kiukaan alle tuhansia ja tuhansia kertoja. Avotuli keskellä huonetta oli minullekin uutta.
Lue myös Porekylpyjä Ruissalossa.
Pääsimme lopulta lähtemään kodalta vasta kahden jälkeen. Ajoin Kilpisjärven Retkeilykeskuksen pihalle ja yritin katsoa, voisimmeko jättää auton sinne. Koko parkkipaikka näytti olevan tupaten täynnä, joten ajoin piha-alueen toisesta päästä takaisin tielle. Silloin mieleeni tuli, että Malla-laivan lähtöaika kohti Koltalahtea ja Kolmen valtakunnan rajapyykkiä taisi olla juuri niillä paikkeilla. Siinä muutaman sekunnin sisällä sitten päätimme, että käymmekin katsomassa, olisiko laivassa tilaa meille.
Laivoja on kaksi: M/S Malla ja M/S Maria. Ihmisiä oli runsaasti odottamassa lähtöä ja lisää tuli jatkuvasti. Molemmat laivat lähtisivät pian kohti Koltalahtea, joten mahtuisimme varmasti mukaan. Lyhyen jonotuksen jälkeen saimmekin liput Malla-laivaan. Matkalla mietimme, missä Ruotsin raja oikeastaan meneekään. Myöhemmin katsoin kartasta, että satamalaituri Koltalahdessa sekä suurin osa polusta rajapyykille oli itse asiassa Ruotsin puolella. Juuri ennen rajapyykkiä palataan Suomen puolelle ja rajapyykkiä kiertämällä pystyy tietysti kätevästi vierailemaan kaikissa kolmessa valtakunnassa: Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Kun pääsimme satamaan, laiva tyhjeni nopeasti matkustajista ja kaikki tuntuivat kiireellä suuntaavan kohti rajapyykkiä. Ennen kuin me saimme kaivettua repusta lisää vaatekertaa päällemme, koko porukka oli kadonnut jonnekin horisontin taakse.
Paluumatka olisi kahden tunnin kuluttua ja polku rajapyykille olisi kolme kilometriä pitkä. Kuusi kilometriä siis yhteensä. Laskeskelin nopeasti, että jos pitäisimme rajapyykillä 15 minuutin tauon ja haluaisimme palata venesatamaan varmuuden vuoksi 15 minuuttia etuajassa, meillä olisi puolitoista tuntia aikaa kävellä kuusi kilometriä. Se tekisi 15 minuuttia/kilometri. Se ei tuntunut pahalta tavoitteelta, mutta toisaalta maasto oli paikoitellen epätasaista polkua, joten en oikein osannut päättää, oliko meillä kiire vai ei. Kaikki muut olivat ilmeisesti päätelleet, että oli kiire, mikä aiheutti pientä huolenpoikasta. Kuusi kilometriä olisi viisivuotiaalle ihan kunnon kävelymatka, joten emme halunneet ainakaan väsyttää häntä heti menomatkalla. Lähdimme siis rauhallisesti liikkeelle. Päätin, että pidän kelloa silmällä ja yritämme sitten säätää vauhtimme sopivaksi.
Polun puolessa välissä oli kyltti, mistä olikin apua vauhdin arvioinnissa. Maria oli lähtenyt liikkeelle reilusti Mallan jälkeen, mutta nyt alkoi kannoillamme olla jo Mariankin matkustajia. Poikaa harmitti, kun ihmiset jatkuvasti ohittelivat meitä ja hän lisäsi vauhtia. Pelkäsin, että hän väsyttäisi itsensä ja niin taisi lopulta vähän käydäkin.
Aika pitkältä tuntuneen patikoinnin jälkeen edessä näkyi jotakin keltaista. Olimme saapuneet Kolmen valtakunnan rajapyykille. Tuuli oli kova sekä kolea ja täytyy todeta, ettei 12 euron Lidl-hupparini antanut näissä olosuhteissa enää mitään suojaa. Kun viikko sitten lähdimme tälle matkalle, oli vielä 30 asteen helle. Aloin ymmärtää, ettemme ehkä olleet riittävästi varautuneet Kilpisjärven olosuhteisiin.
Tuuli oli rajapyykillä sen verran kova, että kehotin poikaa olemaan varovainen. Äkillinen puuska voisi horjuttaa tasapainoa kapealla kulkuväylällä. Veteen ei saanut pudota! Hyvin poika tasapainoili ja lippiskin oli varmuuden vuoksi kädessä, ettei tuuli veisi sitä.
Pienen tauon jälkeen lähdimme paluumatkalle. Aikaa oli vajaa tunti, joten ehtisimme varmasti, mutta jatkuva kellon vilkuilu alkoi jo ärsyttää. Välillä satoi vettä ja tuuli oli pureva, joten siinäkään mielessä ei ollut kyse mistään leppoisasta eväsretkestä. Kuten olin vähän pelännytkin, poika oli ottanut alun liian vauhdikkaasti ja paluumatkalla Milloin ollaan perillä? -kysymyksen erilaiset variaatiot kuuluivat jo turhankin usein. Olimme sopineet yhdessä ennen tätä reissua, että juuri tuota kysymystä ei saisi käyttää, sillä pitkinä ajopäivinä se olisi piinaavaa, mutta näppärät lapset keksivät tietysti kiertoilmauksia, jotka ajoivat saman asian.
Paluumatkalla kolme kilometriä tuntui vielä pidemmältä kuin toiseen suuntaan mennessä. Vähän kylmissämme, mutta ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa pääsimme perille satamalaiturille ja kohta olimme jo M/S Marian kyydissä kohti Kilpisjärveä.
Vaikka kahdessa tunnissa ehtiikin käydä rajapyykillä, ihan samanlaista retkeä en haluaisi tehdä uudelleen. Jatkuva kellon vilkuilu aiheuttaa väkisinkin kiireen tuntua ja se ei ole mukavaa. Varsinkin lasten kanssa reissatessa Koltalahteen kannattaisi ehkä tulla laivalla jo aamupäivällä ja palata Kilpisjärvelle vasta illalla, jolloin aikaa olisi reilusti enemmän.
Katso myös Kuukauden luontokuva ja lue kuvan tarina.
Rajapyykiltä voi myös vaeltaa Mallan luonnonpuiston halki takaisin Kilpisjärvelle. Matkaa rajapyykiltä luonnonpuiston parkkipaikalle on 11 kilometriä ja siitä vielä pari kilometriä Kilpisjärven satamalaiturille (josta siis on lähdetty liikkeelle). Kun siihen vielä lisää polun Koltalahdesta rajapyykille eli kolme kilometriä, niin kyse on 16 kilometrin lenkistä. Viisivuotiaan kanssa en lähtisi kiertämään noin pitkää kierrosta, mutta kun seuraavan kerran tulemme Kilpisjärvelle, niin tämä retki kuuluu varmasti suunnitelmiin.
Kun palasimme kodalle, sytytin heti kunnon tulet. Kolean ja kostean retken jälkeen avotulen lämpö tuntui mukavalta. Viimeistään nyt olimme iloisia siitä, ettemme päättäneet nukkua teltassa näitä kahta yötä. Vaikutti siltä, että kylmä ilma oli jämähtänyt Kilpisjärven ylle koko vierailumme ajaksi. Sadekuuroja olisi tarjolla jokaisena lähipäivänä. Lämpötila oli tämän päivän retkellä ollut vähän kymmenen asteen yläpuolella, mutta tuuli ja sade saivat kelin tuntumaan kylmemmältä. Seuraavana päivänä lämpötila nousisi hädin tuskin kymmeneen asteeseen ja sen jälkeen mentäisiin jo reilusti alle.
Koska tänään kävimme Kolmen valtakunnan rajapyykillä, huomenna olisi varmuudella Saanalle kiipeämisen vuoro. Emme olleet matkalle lähtiessämme varautuneet näin hyytäviin lämpötilalukemiin, mutta kaivaisimme repuista ja kasseista esille kaikki mahdolliset vaatekappaleet, jotta edes osa meistä pääsisi huipulle asti. Kodan lämmössä oli joka tapauksessa mukava valmistautua seuraavan päivän seikkailuihin.
Seuraa meitä Blogit.fi-sivustolla tai Facebookissa.
Kiitos, että jaat Facebook-julkaisujamme myös kavereillesi!
Tästä pääset sarjan seuraavaan osaan Suomen ympäri 12 päivässä – osa 8.
Tästä pääset sarjan edelliseen osaan Suomen ympäri 12 päivässä – osa 6.
Mielestäni oli hyvä ratkaisu lähteä käymään Mallankin puolella, itse tykkään Mallasta huomattavasti Saanaa enemmän. Ruska-aikaan siellä näytti tältä: https://www.matkallamissamilloinkin.com/mallan-luonnonpuisto-ruska-aikaan/
On tosiaan noin, että rajapyykiltä luonnonpuiston halki luonnonpuiston parkkipaikalle on 11 kilometriä, mutta todellisuudessa kokonaispituudeksi tulee tuo 16 kilometriä. Moni kipuaa myös Pikku-Mallalle, joka lisää pituutta entisestään. Tuo matka Malla-laivalta rajapyykille on varsin tasaista, mutta sen jälkeen korkeuseroja on varsin paljon, ja maasto muutenkin paikoitellen varsin haastavaa. Siinä ei olisi mitään järkeä 5-vuotiaan kanssa.
Koko matkan ajan meillä oli ajatuksena, että lapsilla ei saa olla liian rankkaa vaan että heille jäisi tästä hyvät muistot ja mielellään vielä innostus seuraavaa Lapin matkaa varten. Molemmat lapset ovat jo nyt innoissaan lähdössä seuraavalle reissulle parin vuoden päästä, joten taisimme onnistua. Silloin suunnitelmissa on varmasti juuri tuo 16 kilometrin lenkki.