Kahdeksas matkapäivä alkaa nokipannukahvien keitolla Tundrean Lomakeskuksen upeassa kodassa Kilpisjärvellä. Mukavammin ei päivää voisi aloittaa. Sää sen sijaan ei ole mukava. Asteita on alle kymmenen ja säännöllisin väliajoin sadekuurot piiskaavat kodan kattoa. Saanan valloitus ei tule meidän varusteillamme olemaan tänään helppoa.
Heräsin ensimmäisenä joskus vähän ennen kahdeksaa. Kylmälaukku hurisi ovensuussa, muuten oli hiljaista. Ikkunasta näkyi, että sääennuste piti paikkansa: tulossa oli harmaa ja sateinen päivä. Kota oli vähän viileä, muttei kuitenkaan kylmä. Aamukahvia teki mieli, joten eipä muuta kuin tulta sytyttelemään. Mukana oli vain pikakahvia, joten nokipannukahvista puhuminen on varmasti monen mielestä liioittelua. Mutta joka tapauksessa, kun tuli rätisi siinä keskellä kotaa ja muu perhe heräili vähitellen aamiaiselle, niin päällimmäinen ajatus oli se, että näin voisi päivän aloittaa useamminkin.
Koko aamun satoi, mutta olin katsonut sääennusteesta, että keskellä päivää tulisi olemaan poutaisempi hetki. Lähdimme liikkeelle kohti Saanaa heti, kun sade lakkasi. Tällä kertaa löysimme autolle helposti parkkipaikan Retkeilykeskuksen läheltä. Toinen mahdollinen lähtöpaikka on Mallan luonnonpuiston parkkipaikalla pari kilometriä Norjan rajalle päin. Molemmat reitit ovat suurin piirtein yhtä pitkiä eli noin neljä kilometriä yhteen suuntaan.
Vuokraa mökki! Äkkilähdöt nyt jopa -20%!
Alla olevissa porokuvissa Retkeilykeskuksen takana kello on tarkalleen 10.51 ja me olemme valmiita Saanan valloitukseen. Reitti Saanalle kulkee siis alussa koivikon läpi tunturin loivempaan päähän, jossa käännytään kulkemaan suoraan kohti huippua. Reitin jyrkimpään osuuteen on rakennettu portaat helpottamaan kulkua. Portaiden yläpäästä jatketaan tasaista nousua lähes tunturin toiseen päähän asti. Sieltä löytyy Saanan korkein kohta, joka on 1029 metriä merenpinnan ja 556 metriä Kilpisjärven vedenpinnan yläpuolella.
Auton mittari näytti tunturin juurella lämpötilaksi kahdeksan astetta. Mitä se olisi ylhäällä huipulla? Tuulta ei pysty kuvista näkemään, mutta voin sanoa, että jos se edellisenä päivänä oli ollut puuskissa kova ja kolea, niin nyt se oli tasainen ja hyytävä puhuri. Edellisen päivän Kolmen valtakunnan rajapyykillä käynnin perusteella tiesimme, että keli tulisi olemaan viileä. Muutaman asteen lämpötilanmuutoksen vaikutusta on kuitenkin vaikea arvioida etukäteen. Nyt voin sanoa, että vaikutus oli yllättävän suuri.
Fakta oli se, että emme olleet matkalle lähtiessä varautuneet tällaiseen keliin. Kun neljä ihmistä matkustaa yhdellä autolla 12 päivää, mukaan ei voi ottaa kaikkea mahdollista. Esimerkiksi pipoja ja hanskoja meillä ei ollut mukana ja juuri niitä olisi nyt tarvittu. Edellisellä kerralla, kun kävin Saanalla 2008, heinäkuussa silloinkin, lämpötila pysytteli jatkuvasti 15 asteen yläpuolella. Senkään kokemuksen perusteella en osannut ajatella, että olosuhteet tulisivat olemaan näin hyytävät. Jos tämän päivän kelistä haluaisi löytää jotakin positiivista, niin hyttysiä ei näkynyt ainoatakaan.
Lue myös 7 keinoa selviytyä marraskuusta.
Olimme jo etukäteen sopineet, että vaimo ja tyttö menisivät huipulle asti ja minä palaisin pojan kanssa kodalle heti, kun retki ei pojasta enää tuntuisi hauskalta. Olin käynyt huipulla jo edellisellä kerralla ja poika ehtisi käydä myöhemmin vaikka miten monta kertaa. Pääasia, että tästäkin päivästä saisimme tehtyä kaikille ihan mukavan kokemuksen.
Kuten kuvista näkyy, aikamoisessa kivikossa Saanalle vievä polku kulkee. Edellisen käyntini jälkeen reittiä oli jonkin verran muutettu. Puiset portaat oli purettu 2017 ja uudet graniittiportaat rakennettu 2019 vähän eri paikkaan. Vaikutti siltä, että portaita oli vähemmän, mutta ne olivat jyrkemmässä kohdassa. Ihan järkevä muutos.
Mitä korkeammalle nousimme, sitä kovemmin ja kylmemmin tuuli puhalsi. Meillä ei ollut pipoja, mutta vaimolla oli hänelle itselleen ja tytölle huivit pään suojaksi. Pojalle löytyi repusta lämpimät sukat hanskoiksi. Tyttö halusi mennä huipulle asti eikä poikakaan halunnut vielä kääntyä takaisin. Päätimme, että kiipeämme portaat yhdessä ylös ja mietimme sen jälkeen, mitä teemme. Olin jostakin lukenut, että tasanteella portaiden yläpäässä olisi trampoliini, mikä kuulosti aika erikoiselta, mutta tämän kuultuaan poika halusi ehdottomasti jatkaa ainakin sinne asti.
Pidimme tauon portaiden yläpäässä. Trampoliinia ei löytynyt. Olimme nousseet rinnettä vajaan tunnin ja huipulle olisi vielä matkaa pari kilometriä. Alkoi sataa. Nyt oli selvää, että pojan kanssa emme jatkaisi pidemmälle. Kyse ei ollut siitä, ettei hän olisi jaksanut tai halunnut. Hänellä ei vain ollut tarpeeksi vaatteita näihin olosuhteisiin. Olisi tarvittu pipo, hanskat ja talvihaalari, mutta niitä meillä ei nyt ollut. Joskus aikuisen tylsä tehtävä on viheltää peli poikki ja nyt oli sellainen hetki.
Yritin etsiä tuulensuojaisaa kohtaa, jossa voisimme yhdessä pitää pienen evästauon ennen kuin vaimo ja tyttö jatkaisivat eteenpäin, mutta sellaista paikkaa ei ollut missään. Tuuli puhalsi armottomasti kaikkialla. Kun trampoliinia ei löytynyt ja sadekin vain yltyi, poika oli valmis paluumatkalle. Tytöt kävisivät huipulla ja me menisimme lämmittämään kotaa.
Vaimo ja tyttö jatkoivat eteenpäin kohti huippua. Kokosin heidän Saanan valloituksensa alla olevaan kuvaesitykseen. Saanan huipulle kiipeäminen oli tytölle koko matkan päätavoite, joten olen tosi iloinen, että hän onnistui siinä, vaikkei sää ollutkaan paras mahdollinen.
Pojan kanssa laskeuduimme ripeästi Saanan rinnettä alas ja kun pääsimme tunturikoivikon korkeudelle, poika huokaisi syvään helpotuksesta. Tuuli oli puhaltanut ylhäällä niin kovaa, että toisen puhetta oli vaikea kuulla. Nyt yhtäkkiä oli melkein hiljaista ja meillä olikin hyvät keskustelut siinä laskeutuessamme hitaasti kohti autoa. Poika summasi hyvin tämän päivän olosuhteet sanomalla, että täällä on kesä, mutta siellä ylhäällä oli ihan talvi.
Palasimme kodalle ja teimme tulet. Tätä Tundrean kotaa ei voi millään kehua liikaa. Olen varma, että koko tältä matkalta lapset tulevat muistamaan parhaiten nämä kaksi päivää kodassa. Tämä on juuri niitä asioita, joita ei voi etukäteen suunnitella. Vaikka tykkään tehdä suunnitelmia (voit vaikka lukea lisää tästä aiheesta jutusta Täydellinen suunnitelman vaihto), niin parasta reissatessa kuitenkin on se, että lopulta ei voi koskaan etukäteen tietää, mikä tulee olemaan matkan kohokohta. Näinä kahtena päivänä olemme kaikki ymmärtäneet, että elämme sitä kohokohtaa parhaillaan.
Vaimo ja tyttö soittivat riemukkaan videopuhelun huipulta ja sovimme, milloin lähtisimme pojan kanssa hakemaan heitä autolla. Vaikka huipulla oli hetken aikaa ollut jopa auringonpaistetta, hekin halusivat jo päästä mahdollisimman nopeasti takaisin kodan lämpöön.
Keli muuttuu huomenna ennusteiden mukaan entistä koleammaksi ja märemmäksi, mutta tarkoituksena ei ole kuitenkaan jäädä koko päiväksi lämmittelemään tulisijan ympärille. Jos säiden puolesta vain on mahdollista, niin suunnitelmissa on retki Mallan luonnonpuistoon ja kiipeäminen Pikku-Mallalle. Yhteensä siitä tulisi seitsemän kilometrin lenkki.
Huomenna jätämme kodan ja siirrymme Kilpisjärven vierailumme viimeiseen majapaikkaan: isoon mökkiin, jossa huoneitakin on reilusti yli tarpeen. Pikku-Malla tulee valloitettua, mutta vain yksi meistä pääsee moninaisten vaiheiden ja 11 kilometrin tunturivaelluksen jälkeen lopulta huipulle asti. Siitä lisää seuraavassa osassa.
Seuraa meitä Blogit.fi-sivustolla tai Facebookissa.
Kiitos, että jaat Facebook-julkaisujamme myös kavereillesi!
Tästä pääset sarjan seuraavaan osaan Suomen ympäri 12 päivässä – osa 9.
Tästä pääset sarjan edelliseen osaan Suomen ympäri 12 päivässä – osa 7.
Kohtuullisen hieno ilma teille sattui Saanallekin, jossa sää on aina varsin epävakainen. Sanottu sade ei näy kuvista lainkaan. Ehkä siinä oli se hyvä puoli, että ihan pilvettömältä taivaalta ei aurinko paistanut, että muita ihmisiä ei näyttänyt ihan tolkutonta määrää olevan? Pahimmillaanhan tuonne saa kiivetä ihan jonossa.
Meidän varusteillamme siellä oli tällä kertaa liian kylmä tuuli. Seuraavalla kerralla varustaudumme paremmin.