Suomi

Unelmien vuokramökki talvella

Unelmien vuokramökki talvella

Tämän vuoden alussa vuokrasimme ensimmäistä kertaa mökin keskellä talvea. Olin aina ajatellut, että mökkeily on lähinnä kesään ajoittuvaa puuhaa, mutta tuo reissu opetti meille paljon. Oli yllättävää, miten hauskaa ja samalla vähän eksoottistakin mökkeily talvella oli.

Äkkilähtö-mökit nyt jopa -20 %!

Me emme laskettele emmekä ole himohiihtäjiäkään, joten laskettelurinteiden läheisyydessä olevat mökit eivät ole meitä varten. Hyvä puoli asiassa on se, että talviurheilukeskusten ulkopuolella mökit ovat huomattavasti edullisempia talvella kuin kesällä. Asian voin kääntää niinkin päin, että talvella on mahdollista samalla rahalla vuokrata reilusti isompi ja paremmin varusteltu mökki kuin kesällä.

Mökkiloma talvella.
Vuokramökki.

Kesällä ennen mökkilomaa ainakin itselleni tyypillinen rituaali on jatkuva sääennusteiden tutkiminen. Jos kesällä lomaviikolle osuu kolea sadekausi, niin vaatii aikamoista positiivisuutta, että pystyy kääntämään sen parhain päin. Talvella sitä stressiä ei ole ja tämä on ehkä tärkein opetus tuosta viime talven mökkeilystä. Jos ulkona sataa räntää, niin ihan sama. Sytytämme takkaan tulen, lämmitämme saunan, hipsimme paljain jaloin pimeään räntäsateeseen uudestaan ja uudestaan. Lapsista se oli hauskempaa kuin mikään muu.

Eräs talvimökkeilyn etu on sekin, ettei ole metsäpalovaroituksia. Itse olen hyvin varovainen tulen kanssa ja kesällä jätän avotulen varmasti tekemättä, jos asia vähänkään arveluttaa. Talvellakin vaaditaan tietysti varovaisuutta, mutta tilanne on kuitenkin eri. Jokaisessa mökissä on yleensä jokin tulisija myös ulkona ja mikä onkaan hauskempaa kuin valmistaa yhdessä lasten kanssa ruokaa, säässä kuin säässä. Iskä tai äiskä pääsee samalla näyttämään todelliset Selviytyjä-taitonsa. Puut kuuluvat yleensä aina mökkivuokraan mukaan. Enkä nyt tietenkään kannusta polttamaan pihalla koko puuvajaa tyhjäksi, mutta normaali grillaaminen on varmasti kaikkien mielestä ok.

Mökkiloma talvella.
Ulkogrilli.

Kesällä, jos ilmat siis ovat suotuisat, mökissä käydään lähinnä vain nukkumassa. Talvella sen sijaan ulkona on keleistä riippumatta joka tapauksessa kylmä ja pimeys tulee aikaisin, joten sisällä ollaan paljon enemmän. Suosittelen siis panostamaan mökin kokoon ja varustelutasoon. Verrattuna kesään talvella saat samalla rahalla paljon enemmän.

Jos olet mökillä vain viikonlopun (me olimme viime talvena kolme yötä, tykkäämme lyhyistä mökkireissuista), mökin tarkalla sijainnilla ei ole talvella niin suurta merkitystä, kunhan se ei ole järjettömän kaukana kotoa. Jos olet reissussa viikon, kannattaa tietysti valita sellainen sijainti, että lähistöllä on kiinnostavia päiväretkikohteita.

Äkkilähtö-mökit nyt jopa -20 %!

Meidän viime talven mökkimme Somerolla oli todella kiva. Klikkaa tuota alla olevaa kuvaa, niin näet lisää kuvia mökistä ja pääset katsomaan, mitä esimerkiksi viikonloppu tässä mökissä maksaa.

Lue myös: Unelmien mökki syyslomaksi

Seuraa meitä Blogit.fi-sivustolla tai Facebookissa.

Kiitos, että jaat Facebook-julkaisujamme myös kavereillesi!

2 comments

  1. Itselläni ei ole talvimökkeilystä kokemusta kuin Lapista, eikä sitä oikein voi perinteiseksi mökkeilyksi kutsuakaan. Mutta tuo on ihan totta, että pimeään aikaan sitä tulee oltua mökissä sisällä huomattavasti suurempi aika.

    1. Vuosi sitten vuokrasimme mökin muutamaksi päiväksi ja se oli yllättävän hauskaa. Sää ei tosiaan meitä suosinut, mutta yllättävintä olikin, ettei se juuri haitannut. Suosittelen kyllä kokeilemaan joskus.

Vastaa käyttäjälle Reissuperhe Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *