Voiko lasten kanssa mennä taidenäyttelyyn? Totta kai voi, kunhan lapset osaavat käyttäytyä siellä. Entä kuinka lapset oppivat, miten taidenäyttelyssä käyttäydytään? No, käymällä taidenäyttelyissä tietysti. Sama ”kumpi oli ennen, muna vai kana” -ongelma koskee myös esimerkiksi ravintolassa käyntiä, mutta siitä enemmän joku toinen kerta.
Kävimme vähän aikaa sitten Ateneumissa katsomassa Ilja Repinin näyttelyn. Meidän lisäksemme näin paikalla vain yhden lapsiperheen. Tiedän, että moni vanhempi menisi mieluummin norsulauman kanssa posliinikauppaan kuin ottaisi villit vesselinsä mukaan taidenäyttelyyn. Mahdollisuudet siihen, että kaikki menee pieleen, ovat todellakin olemassa. Tunnelma taidenäyttelyissä on usein tyyni ja rauhallinen, mikä ei ihan osu yksiin lapsiperheen normipäivän kanssa.
Oma mielipiteeni siis arvatenkin on, että kyllä, lasten kanssa saa ja voi käydä taidenäyttelyissä. Pari sääntöä kuitenkin pitäisi olla hallussa. Tärkein on se, että taideteoksiin ei saa koskea. Sama koskee tietysti monia muitakin paikkoja, ihan kaupassakäynnistä lähtien, mutta taidenäyttelyissä ja museoissa sääntö on ehdoton. Toinen asia on, ettei muita näyttelyvieraita saa häiritä. Huutaminen ja ympäriinsä juoksentelu ei ole taidenäyttelyssä koskaan ok.
Miten energisen lapsen sitten saa keskittymään tunniksi kuvien katseluun? Helppoa se ei aina ole, mutta mahdollista kuitenkin. Meillä kaikilla on oma makumme, myös lapsilla, joten aina voi vertailla kahta maalausta keskenään. Kummasta tykkäät enemmän ja miksi? Onko tuo maalauksen nainen väsynyt vai surullinen? Mikä on tämän salin hienoin maalaus?
Ei tarvitse olla taideasiantuntija löytääkseen teoksen, joka näyttää omasta mielestä jotenkin ihmeellisen hienolta. Lapsikin osaa sen.
Miten näyttelykäyntimme siis sujui? Vaimo oli tästä näyttelystä enemmän kiinnostunut, joten olimme sopineet niin, että hän keskittyy tytön kanssa maalauksiin ja minä keskityn poikaan. Keskittymistä se vähän vaatikin. Ensimmäisen kerran vahtimestari puuttui pojan tekemisiin jo ulkona, kun poika kiipeili portaikon kaiteessa. Toisen kerran näyttelytilassa vahtimestari huomautti pojalle, ettei saa juosta, kun pojalla oli kiire kertomaan äidille hienosta taulusta. Kaksi kertaa, ei paha saldo. Molemmilla kerroilla olisi voinut myös olla sanomatta mitään. Suurta häiriötä ei kenellekään aiheutunut.
Kun poika viimeisessä salissa, hetken näyttelyn harrasta tunnelmaa tutkailtuaan, löi yhtäkkiä kätensä yhteen niin että läiskähti, siitä jo vähän häiriötä aiheutuikin. Pahoittelut. Pian sen jälkeen lähdimmekin kerrosta alemmas ihastelemaan pojan ehdotonta Ateneum-lempparia, Schjerfbeckin Toipilasta.
Lapset ovat näyttelyissä usein erityistarkkailussa, koska vaara, että lapsi vahingoittaa teoksia, on oikeasti olemassa. Vaikka tuntuisi siltä, että vahtimestari kulkee juuri sinun perheesi kannoilla läpi näyttelyn, niin siihen kannattaa suhtautua rauhallisesti. Jos on jotakin kysyttävää, niin onpa ainakin joku jatkuvasti lähellä vastaamassa.
Suurin osa ihmisistä suhtautuu ihan positiivisesti lapsiin taidenäyttelyissä. Niille, joita lasten läsnäolo jotenkin häiritsee, haluan vain sanoa, että yrittäkää olla kärsivällisiä. Lapset eivät ehkä osaa vielä käyttäytyä ihan niin kuin pitäisi, mutta kun he aikansa harjoittelevat, heistä saattaa myöhemmin tulla samanlaisia taidetta rakastavia ihmisiä kuten te.
