KOKO PERHE REISSAA
Italian seikkailu

Vaikeampi vaihtoehto

Vaikeampi vaihtoehto

Olen usein sanonut, että jos valitsee aina helpoimman vaihtoehdon, jää paljosta paitsi.

Venetsiassa meillä oli varattuna kivannäköinen asunto Cannaregion alueella kahdeksi yöksi, mutta kun olin ostamassa lentolippuja, huomasin, että olisi halvempaa lentää jo edellisenä iltana. Kun neljä henkeä matkustaa, pienikin alennus kertautuu ja on lopulta ihan huomattava.

Matkaanlähtö oli sen verran lähellä, että edullisia majoitusvaihtoehtoja ei liiemmin ollut enää tarjolla, mutta löysin sopivan majoituksen yhdeksi yöksi rautatieaseman läheltä. Olin ollut jo kaksi kertaa aiemmin tässä samassa hotellissa (Hotel Adua) ja molemmilla kerroilla oli jäänyt hyvä maku suuhun. Halpa, mutta jotenkin sympaattinen hotelli. Nyt majoitus olisi toisessa rakennuksessa eikä huoneessa olisi edes omaa vessaa, joten vähän jännitti, mihin meidän lentomatkasta väsynyt perheemme pääsisi yöksi lepäämään.

Kun pääsimme hotellin luo, näimme, että aivan hotellin vieressä oli suljettu portti, josta oli käynti viehättävään puistomaiseen tilaan. Niinpä päättelimme, että siellä meidän tuleva yöpaikkamme tulisi sijaitsemaan. Ehkä jopa pieni idyllinen huvila aivan Canal Granden rannalla. Kun lapset olisivat menneet omaan huoneeseensa nukkumaan, me aikuiset voisimme istua vielä hetken kuohuviinilasin ääressä parvekkella ja katsella ohitse lipuvia gondoleja ja vesibusseja.

Positiivisia yllätyksiä kuitenkin tapahtuu reissatessa vähintään yhtä paljon kuin negatiivisia, joten miksei nytkin?

Perhe odotti portin luona ja itse kävin vastaanotossa kirjautumassa sisään. Ystävällinen mies teki tarvittavat paperityöt ja lähti sitten näyttämään, missä huoneemme sijaitsi. Kun tulimme ulos rakennuksesta, hän yllättäen kääntyikin väärään suuntaan! Seurasimme kuitenkin kuuliaisesti miestä rakennuksen toisella puolella olevalle ultrakapealle kujalle ja sieltähän se meidän yöpaikkamme jyrkkien portaiden päästä löytyi.

Majoitus ajoi asiansa, siinä ei ollut mitään moittimista. Jos Venetsiassa yöpyy alle sadalla eurolla yö, niin täytyy tietysti hyväksyä, että kaikkea ei voi saada. Huone oli pieni, mutta siisti ja kaikille riitti tyyny pään alle. Jaettu kylpyhuone oli aivan oman huoneemme ulkopuolella, joten pitkälle ei tarvinnut sinnekään lähteä.

Ensimmäinen yö Venetsiassa sujui siis vähintäänkin kohtalaisesti, mutta saavuttuamme seuraavana päivänä varsinaiseen majapaikkaamme, helpotuksen huokaus kuului kyllä kaikkien huulilta. Normaali kylpyhuone ja keittiö, tytöllä oma huone, meillä muilla kaunis ja tilava makuuhuone, josta näkymä Rio della Sensalle.

Olen edelleen sitä mieltä, ettei aina kannata valita helpointa vaihtoehtoa. Mutta toisaalta, ei ehkä kannata valita liian vaikeatakaan.

Päätimme, että olkoon tämä nyt ensimmäinen ja viimeinen koko perheen kokemuksemme hotellihuoneesta, jossa on jaettu kylpyhuone. Neljän hengen perheessä yksikin kylpyhuone tuntuu usein liian vähältä saati sitten silloin, kun sen oman perheen lisäksi jakaa kymmenkunta rinkkareissulaista.

Rio della Sensa.

Seuraa Facebookissa:

https://www.facebook.com/Reissuperhe

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *